Kähtävän kylä

Alavieskan kuntaan kuuluva Kähtävä on vireä n. 250 asukkaan kylä Pohjois-Pohjanmaalla, Kalajokilaaksossa. Kähtävältä on Alavieskan keskustaan matkaa n. 5 km. Kylää halkova Savontie (valtatie nro 27) mahdollistaa hyvät kulkuyhteydet naapurikuntiin Ylivieskaan (n. 10 km) ja Kalajoelle (n. 25 km). Kähtävän kylän sijainti onkin ihanteellinen erilaisten palvelujen suhteen.
  
Sorateiden verkosto pitää kätköissään kauniin suomalaisen maaseudun. Uusi ja vanha ovat kauniisti kiertyneet toistensa ympärille. Kähtävän kylää halkoo Kähtäväoja, joka saa alkunsa Iso-Kähtävän järvestä. Tämän ojan varrella tai sen välittömässä läheisyydessä sijaitsee suurin osa kylän pihapiireistä.

Kylän asukkaiden hyvä yhteishenki näkyy vuosien mittaan toteuteutetuissa projekteissa. Näistä katuvalojen hankkiminen kylälle on ollut merkittävin. Kunta maksoi kyläläisten katuvaloja varten keräämät tarvikkeet, kaivuri- ja kaapeliasennusurakoinnin sekä sähkön. Katuvalot pystytettiin talkootyönä. Näin liikkuminen on nykyisin helpompaa myös pimeän aikaan.
  
Lisäksi on tehty mm.
  • kyläkirja
  • kylän esite ja kartta
  • kaksi kylävideota
  • uimapaikka
  • saatettu maiden uusijako päätökseen
  • kartoitettu myytävät tontit